Mä en oo sun suttupaperi

Pinnan alla...

        Kun astut junan ovista sisään yöllä pitkän työvuoron jälkeen ja ohi kulkeva kanssamatkustaja tönäisee sinua kyynerpäällään vahingossa kylkeen, saatat kiukkuisena huutaa, että katsos nyt eteesi ämmä. 

       Kun rinnakkaisluokan poika pukeutuu eri tavalla kuin muut, te kaveriporukassanne nauratte hänen vaaleanpunaiselle kaulahuivilleen ja naureskelette aina hänen kulkiessa ohitsenne.

       Kun WhatsApp ryhmänne herkkä jäsen mielensä pahoitettuaan poistuu ryhmästä ja alatte heittelemään toisillenne, että "Oonko paha ihminen jos alko naurattaan?" "Tunteisiin ja ranteisiin" "Mul meni ainaki sieluun.""Naurahdin.".

         Kävikö koskaan mielessä, että ehkä tuo nainen junassa oli matkalla oman poikansa haudalle?

        

         Kävikö koskaan mielessä, että ehkä tuon rinnakkaisluokkalaisen huivi oli hänen äitinsä, joka makaa sairaalassa vaipuneena koomaan?

        Kävikö koskaan mielessä, että ehkä tuo WhatsApp ryhmänne poistunut jäsen tälläkin hetkellä ahdistuskohtauksen syövereissä itkee niin voimakkaasti, ettei henki kulje, koska viimeyönä hän on saanut kuulla maailman kauheimpia asioita? Ja silti vielä kehtaat kutsua itseäsi hänen ystäväksi.

       Kävikö koskaan mielessä?

  Ensikerralla kun avaat suusi tai näppäilet somessa viestiä, mieti voiko se mahdollisesti olla jollekkin toiselle loukkaava.

     Sinulla kun ei koskaan käynyt mielessä, että ehkä kaiken taustalla voikin olla jotain muuta kuin sinulle aihio hauskaan "läppään".

     

    Jos et voi luvata, että teksti jota tuotat ei loukkaa ketään, niin ehkä on parempi vain olla hiljaa.

Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja edes sinulla ei ole oikeutta loukata ketään. Kukaan ei ole sinun suttupaperi, johon voit vain testata miten tekosi ja sanasi vaikuttavat.

Jos ensikerralla edes kävisi mielessä.

Hyväksytty, rakastettu

Maailman paras paikka?

        Jos sinulta kysytään mikä on sinulle maailman paras paikka, nousisiko mieleesi heti jokin tietty paikka? Vai joutuisitko pysähtymään hetkeksi miettimään niinkuin minä?

       Voiko edes valita vain yhtä paikkaa, koska ainakin minun kohdallani se oli hieman hankalaa.

       Mikä siis tekee jostakin paikasta niin erityisen? Ainakin itse käydesssäni mielessäni minulle merkityksellisisä paikkoja huomasin, että moneen paikkaan tuo suuren merkityksen ympäristö ja sen tunnelma. Myös todella suuressa osassa itselläni on läheiset ja se millaisen kohtelun heiltä saa.

    

       Itse pienessä paniikissa vastasin kyseiseeen kysymykseen Ruotsissa asuvan veljeni kodin. Jälkeenpäin vastaus kadutti, ei suinkaan siksi ettei se olisi ollut oikea vastaus, mutta siksi, että olisin voinut vastata niin monella muulla tavalla. Mutta ihmeekseni kukaan ei vastannut, että koti.

       Voiko maailman paras paikka olla vain pelkkä kaluste, jonkun tietyn henkilön läheisyys tai vaikka WhatsApp -ryhmä? Tätä miettiessäni löysin myös näistä jokaisesta itselleni maailman parhaat paikat. Kuten oma sänky jonne on aina yhtä ihana palata. Oman rakkaan syli tai parhaan ystävän kanssa oleilu. Tai kuten itselläni WhatsApp ryhmä täynnä maailman ihanimpia henkilöitä (terveisiä teille, muruset).

        Voinko siis sanoa, että minulle maailman paras paikka on laaja käsite kaikista niistä asioista, jotka aiheuttavat minulle hyväksytyn, rakastetun olon?

       " Keep love in your heart. A life without it is like a sunless garden when the flowers are dead.

                                           - Oscar Wilde"

"Rakkaus on kuin selkäkipu. Se ei usein näy röntgenissä, mutta siellä se vaan on.

                                          - George Burns" 

"Rakkaus on kaikki mitä tarvitset – mutta ei suklaakaan silloin tällöin pahitteeksi ole.
                                        - Charles Schulz" 

"Rakkaus on kuin tiimalasi - sydän täyttyy ja aivot tyhjenee.

                                    - Jules Renard"

                          Näillä ehkä hieman sekalaisilla ajatuksilla ensikertaan! 

Vihdoin työn touhussa

Odotus on palkittu,

     Vihdoin pääsin aloittamaan sisustus hommat! Baby steps...MUTTA SILTI! 

   Tänään teimme A4 kokoisille papereille suunnittelua annettujen adjektiivien mukaan leikkaa-liimaa tekniikalla:

 vanhoista lehdistä ja värikartoista leikeltiin kuvia ja väri näytteitä ja liimattiin paperille edustamaan adjektiiveilla kuvattua tunnelmaa.

   Ainakin minulle tehtävä oli OIKEIN mieluinen ja ehkäpä se olisi voinut onnistua huonomminkin (näin suomalaisella en-voi-kehua-itseäni -asenteella sanoen).

Tämän kuvan adjektiiveista sain tulkittua raikkaan ja yksinkertaisen tilan, joka kuvaa mielestäni klassisuutta, niin kuin pitikin:

Tässä kuvassa hain kodikkuutta ja lämpöä, mutta samalla halusin siihen myös jotain mielenkiintoisia yksityiskohtia ja värejä.                                                                                                                           

                                      

Tässä kuvassa oli tarkoituksena näkyä leikkisyys ja iloinen tunnelma, sekä tulkitsin adjektiiveista omalla tavallani, että kirkkaita värejä voisi olla. Valitsin keltaisen ja pinkin maanläheisten värien rinnalle kuvaamaan ilon rinnalle myös rauhallisuutta. Keltainen onkin tunnetusti mielialaa nostattavaa väri, että psykologistakin ajatusta työskentelyssä vilahti:

Tässä vielä kuva kaikista yhdessä:

Huomenna onkin luvassa ensimmäinen käsityö, eli pääsemme tekemään jokainen omat neulatyynyt! Pienen paniikin jälkeen alkaa jo helpottaa ja tuntua, että kyllä tästä ihan kunnialla selvitään (toivottvasti).  

Ensikertaan taas!

Tervehdys täältä sinulle

Hei,

       olen Jenna, 16-vuotias tyttö keskeltä Suomea. Kirjoittaminen on aina ollut minulle suuri intohimo ja siksi olenkin jo kauan harkinnut bloggaamis harrastuksen aloittamista. 

 Miksi siis nyt?

     Minulla on elämässäni ns. sivun kääntö kohta. Pääsin yhteishaussa ensimmäisenä hakemalleni alalle, Tyrvään käsi- ja taideteollisuus oppilaitokseen sisustusartesaani opintoihin ja jouduin/pääsin sen takia muuttamaan Sastamalaan asuntolaan eilen ja tänään alkoi koulu. Koko kaupunki on vieras, enkä tunne täältä KETÄÄN. Ensiviikolla saan huonekaverin ja toivon hartaasti, että ystävystymme edes jollain tasolla. Nämä ensimäiset päivät oloni on ollut hyvin jännittynyt ja jopa hieman ahdistunut, koska en ole ennen ollut tällaisessa samankaltaisessa tilanteessa. 

     Ehkä ajan myötä alan asettumaan tänne ja toivottavasti saisin edes yhden tai kaksi ystävää. Voi olla, että tähän on jonkinlaisia mahdollisuuksia, koska tänään pintapuolin luokkani vaikutti mukavalta ja vilauksina näkemäni asuntolan muut asukkaat vaikuttavat mielenkiintoisilta.

      Huomennna iltapäivällä lähden kotiin viikonlopuksi ja ehkä on ihan ok myöntää, että kyllä sinne jo pieni ikävä onkin.

       Mutta nyt päätän tämän kirjoituksen tähän tällä kertaa.
               

                                  Ensikertaan siis!