Runosuoni sykkii...

Koottuja runoja, joita olen kirjoittanut joko tilauksesta ystävilleni tai omasta inspiraatiostani

En mä tiiä mut mä pelkään

pelkään kattoo sun silmiin

Ois kun kattois kauneint kukkaa

ja pääs alkais pyörii rakkausfilmi

Ja mä pelkään

ja mä pelkään

et uppoon liian äkkii

en vaan haluis uutta palaa

mun sydämeni sirpaleiden säkkiin

Just kun mun pää ehti tottuu sun huuliin

päätit romuttaa mut uudestaan

Täytyy kai tottuu tähän huonoon tuuriin

tai vaihtaa laastarii uudempaan

Tuntuu pahalt sut päästää mun mielee

mut ois kai väärin jo unohtaa

Sait nii helposti kosketuksen mun kielee

et taidat osaa must ikuisesti koskettaa

Mua ei kiinosta mikä on oikei tai väärin

mut kun kerran sut päästän mun herkäs mielessä hääriin

ei oo pakokeinoo

ja nää sanatkaan ei enää muistuta Eino Leinoo

ja mua pelottaa et tääkin hajoo

ja nyt jopa mun tunteet käsissä lahoo

Silmät taas kosteen

onneks tähän sumuun ne häipyy

Oonks uhkarohkee

kun meen eteenpäi vaik en nää mihin tuun päätyy

Kaikki

kaikki katoo, kaikki lähtee

mut sun täytyy jäädä

Et voi mennä, kaikki menee

Älä mua luotas häädä

Luodaan yhdessä suojamuuri maailman pahalle

Ei tääl yksin pärjää

jää mun kaa elämän peliradalle

Sä sanot et sä välität

Miks sit mä yksin istun pimeessä

mielessä vaan kipu ja sun kasvot

ja mä jään tähän jos mut tahdot

Sano vielä kerran, että rakastat

sano vielä kerran

Me seistään tässä yhdessä

ees vielä hetken verran?

Mul on ase jol voin tappaa

mut en ammu

en ammu

Samal joku mun pääs huutaa;

"senkin tunteet vaan sammu"

Joko ammun?

Pidit kädellä kuin kukkaa ja nyt oon vaan leikki

Mun sydän silti takertunu suhun pahemmin kuin hämähäkin seitti

Kulta, rakkaus tappaa, mut mikä tappo sun tunteet?

Vaan koska toinen on mua parempi, kohtaan itkien untein lumpeet

Mut täällä eteenpäin on ainoo suunta

ja sinne mennään vaikka kohti tuulta

Sä tiedät tää osaa joskus olla rankkaa

mut täs mä oon ja itsein suakin varten tankkaan

muut saattaa kaatuu

mut ei me

Ei me

Uus vuos, uus mä?

2017

Täällä taas, täällä vielä.

Uuteen vuoteen astuminen oli yhtäaikaa ahdistavaa ja haikeaa, että mielenkiintoista.

Vuosi 2016 vei mukanaan niin paljon hyvää, mutta toi myös paljon tilalle kuitenkaan korvaamatta toisiaan.

Sain vuonna 2016 niin monta ihanaa ihmistä rinnalleni, etten osaa edes sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen heistä jokaiselle, joka jaksoi seistä vierelläni vaikeimpinakin hetkinä.                    

Erityismaininnan ansaitsee tässä vaiheessa ihana luokkani sisustusalalta, ARI16, joka on jo näin pienessä ajassa tullut hyvin tärkeäksi, ja sieltä haluan vielä nostaa esiin Roosan ja Veeran.

Nämä upeat tytöt ovat kaivaneet hymyni esiin myös silloin ku se on tuntunut mahdottomuudelta.

Monien ihmisten ja kokemusten kautta opin tähän uuteen vuoteen siirtyessäni, etten tarvitse elämääni ihmisiä, jotka tuottavat pelkkää pahaa oloa tai jotka ottavat huomattavasti enemmän kuin antavat. Kerää sinäkin ympärillesi vain ihmisiä, jotka ovat sinulle hyväksi, sillä sinä olet arvokas niin kuin meistä jokainen.

Vaikka elämmekin nyt vasta (/jo..) vuoden 2017 toista kuukautta, niin siihenkin aikaan on kerennyt sisältymään jo monenlaisia tunteita. Itkua, naurua, turhautumista, iloa, onnea, ahdistusta, pelkoa, yksinäisyyttä jne. On jo keretty hautaamaan ihmisiä, tunteita ja nauravia- ja itkeviä kasvoja käsiin. On keretty kohtaamaan korvaamattomia ihmisiä, päivien pelastajia:

On jo risteilty yli Pohjanlahden Tukholman huonekalumessuille, mahtavan porukan kanssa ja siellä yhdessä kohdattu ihmisiä monista maista, monenlaisien huonekalujen ja valaisimien kanssa. Opittu yhdessä ja yksin paljon uutta.

Nautitaan siitä mitä elämä meille antaa, eletään täysillä myös niiden puolesta jotka eivät koskaan ehtineet kohtaamaan vuotta 2017, heidän kanssa jotka täällä vielä meidän kanssamme tallustavat.

"Elämä jatkuu, karavaanit jatkaa kulkuaan, vaik joskus tuntuu, että tähän paskaan alkaa turtumaan." -Cheek