Hae tästä blogista

tiistai 23. elokuuta 2016

Teen vastoinkäymisistä voimaa

You can`t be warrior without a little war.


    
      Välillä varmaan jokaisesta tuntuu, että kaikki menee päin mäntyä. Ihan kaikessa jokin mättää. Aina epäonnistuu. Kymmenittäin negatiivivsia asioita. Mutta ehkei se olekaan NIIN negatiivinen asia.
       Moni musiikkimaailmankin tähti on päässyt nykyiseen asemaansa vaikeuksien ja kovien koettelemuksien kautta, josta yksi esimerkki on laulaja Celine Dion. Ja siksihän monet laulut ovat saanut niin paljon suosiota, koska aiheet niiden pohjalla ovat "normaalienkin" ihmisten elämään sopivia, joten niihin on suuremman osan kuuntelijoista helpompi samaistua.
      Jotkut kasvitkin tarvitsevat kauniimmiksi ja vahvemmiksi kasvaakseen leikkaamista ja tuhkakin tunnetusti antaa erinomaisen ravinnnon.
       Hiukset pysyvät vahvemman ja terveemmän näköisinä kun aika ajoin niistä karsii kuolleet latvat pois.
       Ehkä siis vastoinkäymiset ja koettelemukset eivät ole ihmisille aina niin pahaksi, vaikka useimmiten ne pahalta tuntuvatkin. Mieti nyt itseäsikin, tilannetta jossa olet, ihmisiä joita sinulla on ympärilläsi. Jos elämässäsi jokin olisi tapahtunut toisin, vaikka jokin pienikin asia, ehkä et olisi siinä juuri nyt eikä nuo sinulle rakkaat ihmiset välttämättä olisi osa elämääsi.
       Vastoinkäymiset myös kasvattaa meitä ihmisenä, niinkuin sanotaan virheistäkin, että niiden kautta oppii parhaiten.
        Ihminen ei ole robotti, joten on ihan ymmärrettävää, että joskus liikaa vastoinkäymisiä kohdatessa saattaa tulla romahdus. Mutta voisin jopa väittää, että niidenkin kautta voi kasvaa.
        Minun mielestäni loppujen lopuksi aivan kaikella on merkitys. Kaikki johtaa kaikkeen. Kaikki mitä elämässäsi on tapahtunut, on johtanut sinut tämän hetkiseen tilanteeseesi ja muokannut tavan jolla suhtaudut eri asioihin.
        Vaikka aina ei ole helppoa, ei varmasti kenelläkään, niin silti juuri sinulla on edessä vielä monta hetkeä jotka johtavat taas uusiin hetkiin. Elämä on löytöretki, ikinä ei tiedä mitä kulman takaa löytyy. Joten muista hymyillä tänäään niille ihanille asioille, ihmisille, muistoille elämässäsi, koska ikinä et tiedä mitä huominen tuo tullessaan.


We don't develop courage by being happy every day. We develop it by surviving difficult times and challenging adversity. 
                                                    -Barbara de Angelis

A smile is a curve that sets everything straight.
                                            -Phyllis Diller

 Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.
                                                                                             — Mike Dooley



                                                         Hymy on kaunein asuste, jota kukaan voi koskaan käyttää.

Keitä itsellesi kuppi kaakaota ja katso leffaa. Hemmottele itseäsi hieman näin luvan kanssa. Hymyillen ensikertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti